Kirjelmä ministerit ja eduskunta 27.4.20

Arvoisa vastaanottaja

Koronapandemiasta johtuen yrityksille on mahdollistettu verojen siirtäminen ja maksujärjestelyn anominen. Monet yritykset ovat tarttuneet tähän mahdollisuuteen heti, kun siitä tiedotettiin. Samoin yritykset ovat aktiivisesti hakeneet rahoitusta joko ELY-keskukselta tai Business Finlandilta yrityksen koosta sekä yritysmuodosta riippuen.

Rahoitusten myöntämisen perusteena on, että yritys on elinkelpoinen ja ettei sillä ole verovelkoja.

Ymmärtääksemme noilla veroveloilla tarkoitetaan vuoden 2019 veroja. Olemme kohdanneet tilanteita, jossa yritys on hakenut maksujärjestelyä maalis-huhtikuussa 2020 maksuun tulleille veroille. Yritys ei ole asiaan vielä verottajalta päätöstä saanut. Tiedusteltaessa asiaa verottajalta on päätöksen puuttumista perusteltu sillä, etteivät he voi tehdä päätöksiä, koska asialta puuttuu vielä lainvoimaisuus.

ELY-keskus ei anna yrityksille rahoituspäätöksiä, koska niillä on maksamattomia veroja, joilla ei ole maksujärjestelysopimusta. Yrittäjillä ei ole rahaa maksaa erääntyneitä veroja. Muun muassa siksi he ovat hakeneet sekä maksujärjestelyä että rahoitusta. Yrittäjillä saattaa olla erittäin hyviä kehityssuunnitelmia yrityksen eteenpäin viemiseksi ja yritystoiminnan pelastamiseksi, kunhan vain tästä tilanteesta selvittäisiin.

Nyt vaarana on sekä yritysten työntekijöiden työpaikkojen menettäminen, että toimivien yritysten konkurssit, vain siksi että järjestelmässä on selviä epäkohtia. Yrittäjille on ilmoitettu, että mikäli verot saa maksettua pois, rahoituspäätös voidaan tehdä. Eli koronasta aiheutuneisiin maksuongelmiin pitää keksiä ensin ratkaisu, jotta voi saada rahoitusta yritystoiminnan kehittämiseen ja pelastamiseen.

Edelleen peräänkuulutamme yritysrahoitusten myöntämisen keventämistä. Yritysten tulee saada rahoitusta koronasta aiheutuneeseen kassavajeeseen ja siitä selviämiseen, ilman että sen pitää kehittää toimintaansa tai teetättää yrityskartoitus ulkopuolisella konsultilla. Koronan pitkittyessä myös yksiyrittäjien tukea tulisi miettiä uudelleen. Jo liikkeelle päästetyt 2000 € kunta-avustukset eivät auta yritystä kovin pitkälle.

Huomioittehan tämän seuraavaa rahoituskierrosta suunnitellessanne.

Hallitus on keskustellut alkuvuodesta maksettujen arvonlisäverojen palauttamisesta yrittäjille. Palautus on laina, jonka yrittäjät maksavat kahdessa vuodessa takaisin. Kaikki yrittäjät eivät halua muodostaa itselleen verovelkaa palautusten vuoksi. Mikäli verojen palauttamisesta tehdään päätös, tulee palautukset perustua yritysten itsensä tekemiin hakemuksiin, eikä automaattiseen palautuskäytäntöön.

Näin palautuksen saavat ne yritykset, jotka sitä tarvitsevat ja haluavat.

Pyydämme mainitsemiimme epäkohtiin pikaisia korjauksia.

Lisätietoja:
Marja Pahkala
toiminnanjohtaja
Suomen Hiusyrittäjät ry
010-3384463

Table of Contents

Liity postituslistalle ja saat hyödyllistä tietoa.  

Liity nyt, niin saat suoraan sähköpostiisi ajankohtaista tietoa, uusimpia uutisia ja osallistut eri arvontoihin. 

Sisällysluettelo
Kerro kavereille:
Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin

Liity postituslistallemme ja pysyt mukana menossa

Kerro mitä mieltä olit artikkelista? Älä unohda valita “julkaise myös Facebookissa” laatikkoa, jotta tuttusikin näkevät artikkelin. 

Jaa

Share on facebook
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email