Väliaikatietoja koskien kilpailutilanteen vääristymisen selvityspyyntöä 24.9.2020

“Halpaparturointia” koskeva selvityspyyntömme mm. kansanedustajille, ministereille ja viranomaisille on saanut positiivisen vastaanoton sekä ammattilaisten että selvityspyynnön vastaanottaneiden tahojen puolelta.

Asia on tärkeä ja sen eteen tehtävä selvitystyö on alkanut. Lukuisat kansanedustajat ovat kuitanneet viestin saaduksi ja monet heistä ovat kommentoineet kysymiemme asioiden tärkeydestä.

Kommentointinsa meille ovat lähettäneet:

Ritva Elomaa (ps.), Jussi Wihonen (ps.), Ben Zyskowicz (kok.), Pia Lohikoski (vas.), Tarja Filatov (sd.), Jouni Ovaska (kesk.), Janne Heikkinen (kok.), Timo Harakka (sd.), Sheikki Laakso (ps.) sekä Arto Satonen (kok.).

Muun muassa Ritva (Kike) Elomaa sekä Jussi Wihonen Perus Suomalaisista ovat esittäneet kirjallisen kysymyksen eduskunnan puhemiehelle sekä asiasta vastaavalle ministerille.

Vastauksia näihin esitettyihin kysymyksiin voimme odottaa noin 2-4 viikon kuluessa.

VEROHALLINTO on ilmoittanut ottavansa asian käsittellyn ja palaavansa siihen tarvittaessa.

KKV (Kilpailu- ja kuluttajavirasto) on vastannut tutkintapyyntöömme seuraavasti: “Kiitos yhteydenotostanne. Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kilpailuvalvontaan tulevat havainnot ovat hyödyllisiä markkinoiden seurannassa. Vahvistan, että olemme ottaneet yhteydenottonne tiedoksi (asianro KKV/1194/14.00.00/2020). Yhteydenottonne ei johda toimenpiteisiin KKV:ssa.”

Kiitämme selvityspyynnön vastaanottajia aktiivisuudesta ja toivomme saavamme lisäselvitystä pyytämiimme asioihin mahdollisimman pian. Seuraamme asian edistymistä aktiivisesti. Jäsenistölle on lähetetty asiaan liittyen laajempi sähköinen tiedote.

Table of Contents

Liity postituslistalle ja saat hyödyllistä tietoa.  

Liity nyt, niin saat suoraan sähköpostiisi ajankohtaista tietoa, uusimpia uutisia ja osallistut eri arvontoihin. 

Sisällysluettelo
Kerro kavereille:
Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin

Liity postituslistallemme ja pysyt mukana menossa

Kerro mitä mieltä olit artikkelista? Älä unohda valita “julkaise myös Facebookissa” laatikkoa, jotta tuttusikin näkevät artikkelin. 

Jaa

Share on facebook
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email