Vastine selvityspyyntöön parturi-kampaamoiden ilmoitusvelvollisuudesta

Suomen Hiusyrittäjät ry lähetti selvityspyynnön Etelä-Suomen aluehallintovirastoon, sosiaali- ja terveysministeriöön, Valviraan sekä Oulun seudun ympäristötoimelle parturi-kampaamoiden ilmoitusvelvollisuudesta koskien ripsi- ja kulmapalveluita.

Hiusalan toiminta ei ole ollut ilmoitusvelvollista vuodesta 2017 alkaen. Oulun seudun ympäristötoimi kertoo, että terveydensuojelulain mukaan ihokäsittelyä harjoittava kauneushoitola tai muu huoneisto on ilmoitusvelvollinen. Jos hiusalan toiminnan yhteydessä harjoitetaan kauneushoitolatoimintaa, toiminta saattaa olla sen laajuudesta ja luonteesta riippuen ilmoitusvelvollista.

Valviran linjaus on, että ilmoitusvelvollisuuden piirissä ovat myös parturi-kampaamojen yhteydessä toteutetut kauneudenhoitoon liittyvät toimenpiteet. Esimerkkinä käytetään infektioherkkää silmien aluetta, jonka käsittelyssä (kuten värjäys tai ehostus) tulee huomioida hygieniavaatimukset. Valviran mukaan terveydensuojeluviranomainen määrittelee riskinarvioinnin perusteella säännöllisen valvonnan tarpeen tai tarpeettomuuden. Riskinarvioinnissa huomioidaan esim. onko omavalvonta kunnossa ja kuinka olosuhteet hygieeniselle toiminnalle on järjestetty.

Oulun seudun ympäristötoimi on toimialueellaan linjannut, että parturi-kampaamotoiminnan yhteydessä toteutuvasta vähäisestä ripsien ja kulmien värjäyksestä sekä kulmien muotoilusta esim. nyppimällä ei pyydetä ilmoitusta. Ripsienpidennyksissä tai ihoa rikkovissa töissä (esim. kestopigmentointi) hygieniariski koetaan suuremmaksi ja tällöin toimija on ilmoitusvelvollinen.

Oulun seudun ympäristötoimi korostaa, että he eivät voi tehdä linjauksia muiden alueiden ilmoitusvelvollisuudesta, sillä valvontayksiköt käyttävät asiassa omaa harkintaa. Suomen Hiusyrittäjät ry:n selvityspyyntö on edelleen lähetetty Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon, joka ohjaa valvontayksiköiden toimintaa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa.

Terveydensuojelulaki on muuttumassa ja lain ehdotetaan astuvan voimaan 1.1.2022. Hallituksen esityksen mukaan ilmoitusvelvollisuuden piirissä olisivat vastaisuudessa solariumpalvelut, erityistä hygieniaa edellyttävät kauneushoitolat ja ihoa rikkova toiminta sekä erillisessä toimipaikassa tarjottavat kauneuspalvelut, joihin liittyy terveydensuojelullista valvontatarvetta esim. suuren infektioriskin vuoksi. Valvontayksikön harkintaa noudatetaan ilmoitusvelvollisuuden määrittelyssä.

Esimerkkejä ihoa rikkovista toimenpiteistä ovat tatuointipalvelu, ei-lääketieteellinen kehonmuokkaus (kuten kielen halkaisu), lävistykset (pl. korviin ampumalla tehtävät rei’itykset), verikuppaus, akupunktio ja viiltoihin ja pistoksiin perustuvat hoidot. Ihoa rikkovaksi toiminnaksi ei katsottaisi esim. turkkilaista korvakarvojen polttamista tai amerikkalaista parranajoa, joissa ihon rikkominen ei ole tarkoituksenmukaista.

Tavanomaiset parturi-kampaamopalvelut jäisivät ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle, sillä ihon rikkominen ei ole tarkoituksenmukaista eikä niiden katsota aiheuttavan erityistä terveys- tai hygieniariskiä. Hallituksen esitys HE 140/2021 on luettavissa Eduskunnan sivuilla: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_140+2021.aspx

Referoitu vastaus Oulun ympäristötoimen edustajilta Jaana Luoma ja Sirpa Hanhela-Perttunen

Table of Contents

Liity postituslistalle ja saat hyödyllistä tietoa.  

Liity nyt, niin saat suoraan sähköpostiisi ajankohtaista tietoa, uusimpia uutisia ja osallistut eri arvontoihin. 

Sisällysluettelo
Kerro kavereille:
Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin

Liity postituslistallemme ja pysyt mukana menossa

Kerro mitä mieltä olit artikkelista? Älä unohda valita “julkaise myös Facebookissa” laatikkoa, jotta tuttusikin näkevät artikkelin. 

Jaa

Share on facebook
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email