Kesätyöntekijä on mahdollisuus

Kirjoittaja: Markku Kosonen, toimitusjohtaja M Room

Siitä on jo kauan, kun kävin kesätöissä koulun ja opiskelujen loma-aikoina. Muistan kuitenkin hyvin jokaisen kesätyöpaikkani. Toisissa työpaikoissa opin paljon, sain hyvää ohjausta ja minua kohdeltiin arvostavasti. Toiset jäivät mieleen päinvastaisesta syystä. Niissä hommien opettelu jäi enemmän omalle vastuulleni ja tuloksetkin olivat sen mukaisia.

Vanhat kokemukset tulevat taas mieleen, kun tämänvuotiset kesätyöntekijät aloittavat eri alojen yrityksissä, myös parturi- ja kampaamoalalla. Meistä työnantajista ja vanhemmista työkavereista riippuu, jääkö kesä 2022 heidän mieliinsä uuden oppimisen ja positiivisten kokemusten vai vaikeuksien ja vähättelyn vuoksi.

Kuten M Roomin teettämä tutkimus osoitti, parturi- ja kampaamoalan ammattilaisten keskuudessa elää monenlaisia käsityksiä omasta alasta. Toisaalta parturin tai kampaajan työtä pidetään perinteisenä käsityöammattina ja omista kädentaidoista ollaan ylpeitä. Toisaalta partureista tuntuu, ettei heidän työtään arvosteta yhteiskunnassa.

Nykyisin puhutaan paljon työn merkityksellisyydestä. Monelle parturin työ on unelma-ammatti, jonka merkityksellisyydessä korostuu asiakkailta saatu positiivinen palaute sekä työkavereiden, työyhteisön ja työnantajan jakama arvostus.

Yksi tapa edistää hiusalan arvostusta on varmistaa, että kesätyöntekijät ja muut nuoret alalle tulijat saavat tuntea tekevänsä merkityksellistä työtä. Että he saavat tuntea synnyttävänsä positiivisia kokemuksia asiakkaille ja nostavansa heidän itsetuntoaan. Että he saavat tuntea kehittävänsä ammattitaitoaan ja saavansa siinä tukea ja arvostusta työkavereiltaan ja esihenkilöiltään.

Teettämämme tutkimus osoitti, että hiusalasta ollaan kiinnostuneita, mutta että alalle tullaan usein vain väliaikaisesti, kunnes löytyy jotain ”oikeampaa työtä”. Alan työvoimapula ei ratkea niin kauan kuin parturin työtä ei aleta arvostaa enemmän. Eikä se tapahdu ellemme me alan työnantajat tee johdonmukaista työtä arvostuksen nostamiseksi.

Kesätyöntekijät ovat konkreettinen mahdollisuus aloittaa arvostuksen nostaminen. Tehdään kesästä 2022 heille kokemus, joka saa heidät arvostamaan tätä hienoa alaa – ja pysymään sen parissa!

Table of Contents

Liity postituslistalle ja saat hyödyllistä tietoa.  

Liity nyt, niin saat suoraan sähköpostiisi ajankohtaista tietoa, uusimpia uutisia ja osallistut eri arvontoihin. 

Sisällysluettelo
Kerro kavereille:

Liity postituslistallemme ja pysyt mukana menossa

Kerro mitä mieltä olit artikkelista? Älä unohda valita “julkaise myös Facebookissa” laatikkoa, jotta tuttusikin näkevät artikkelin. 

Jaa