Voisiko työpaikan hengitysilman laatuun vaikuttaa?

Parturi-kampaamoiden sisäilma puhuttaa. Ammattiryhmämme on yksi eniten kemikaaleille altistuvista työntekijäryhmistä. Tämä ei tule yllätyksenä kenellekään ja jokainen luultavasti tuntee jonkun, joka on joutunut jättämään kampaajan työt allergisoitumisen takia. Hiusalan kemikaalit voivat aiheuttaa parturi-kampaajille ihottumaa, herkistymistä, kosketusallergiaa, nuhaa, keuhkoputkentulehduksia, astmaa tai silmäoireita. 

Työterveyslaitoksen mukaan jopa 70 % kampaajista saa jossain vaiheessa uraansa jonkinlaisen käsi-ihottuman. Iho, keuhkot ja niska-hartiaseutu on varmastikin kauneusalalla toimivan tekijän akilleen kantapää. Kaikkiin näihin kehon osa-alueisiin voi kuitenkin vaikuttaa omilla valinnoillaan!

Sisäilman laadulla on valtava merkitys työssä jaksamiseen ja monien ammattitautien vähentämiseen. Sisäilma on jopa viisi kertaa ”saastuneempaa” kuin ulkoilma ja sisätyöläisinä vietämme sisätiloissa suurimman osan päiväämme. Huono ilmanlaatu aiheuttaa liman eritystä, kurkun ärsytystä, silmäoireita, väsymystä, päänsärkyä ja monia muita oireita. 

Työturvallisuuskeskus on antanut työsuojeluohjeistuksen hiusalalle. Työsuojeluohjeistus käsittelee ilmanvaihtosuunnittelua siten, että epäpuhtaudet tulee poistaa työpisteestä ja ilmanvaihdon tuoda puhdas ilma tilalle.

 

Parturi-kampaamo, jossa on enintään kaksi asiakaspaikkaa, voidaan hyväksyä painovoimaisella ilmanvaihdolla, muussa tapauksessa tilassa on oltava koneellista ilmanvaihtoa. Ilman tulo- ja poistumistiet ovat tiedossa ja ne voidaan osoittaa. Jos liikehuoneisto on alun perin suunniteltu johonkin muuhun käyttöön kuin parturi-kampaamoksi, voi ilmanvaihto helposti olla liian heikkoa salonkityöskentelyyn. 

Puhdas työympäristö on erityisen tärkeää pienyrittäjälle, jonka työkyky on ratkaisevassa asemassa tuloksen tekemisen ja yrityksen pyörittämisen suhteen. Jatkuva väsymys vähentää työn tuottavuutta ja syö omaa energisyyttä, mutta suuri työkykyyn ja -tehokkuuteen vaikuttava asia on myös sairastelu. Paremmasta sisäilmasta voisi löytyä yksinkertainen ratkaisu moniin ongelmiin.

 

Miksi et hengittäisi parempaa ilmaa ja nauttisi omasta ammatista pidempään?

Ilmanpuhdistin

Markkinoilla on paljon eri valmistajien ilmanpuhdistimia, erikokoisia eri käyttötarkoituksiin ja tiloihin. Ilmanpuhdistinta voidaan hyödyntää wc-tiloissa, hoitohuoneissa, kokoustiloissa, odotusauloissa, luokkahuoneissa, kahviloissa, kuntosaleilla ja salongeissa. Ilmanpuhdistin lienee tarpeellinen jokaisessa parturi-kampaamossa, mutta kovin monessa salongissa niitä ei vielä ole.

Ilmanpuhdistajan tarkoituksena on ennaltaehkäistä mm. astmaa, allergioita ja hengityselinsairauksia. 

Puhdas sisäilma lievittää väsymystä, silmien ärsytystä sekä nenän tukkoisuutta. Ilmanpuhdistimella saadaan parannusta myös sairasteluihin. Influenssa ja yleisimmät flunssat tarttuvat pääasiassa ilmateitse. Viruksia ja bakteereja kantavat hiukkaset saattavat säilyä ilmassa tunteja ja levitä jopa 50 metrin päähän. Ilmanpuhdistimilla voidaan eliminoida monia työturvallisuuteen liitettyjä riskejä.

Ilmanpuhdistimien keskenään vertailu ei ole täysin yksioikoista, koska valmistajien antamiin kapasiteetti tietoihin ei ole yhtenäistä ohjeistusta. Ilmanpuhdistimen ei ole tarkoitus ainoastaan kierrättää ilmaa vaan oikeasti puhdistaa sitä. Niiden teho voi perustua hiukkassuodattimiin, ionisointiin, hiilisuodattimiin, lämpöön (200 astetta) tai edellä mainittujen yhdistelmiin. Puhdistuksen tehoa ilmaistaan joko litroina, kuutiometreinä tai neliömetreinä. 

Ole tarkkana valintaa tai vertailua tehdessäsi. Osa valmistaja puhuu litroista ja osa taas neliöistä tai kuutioista. Erot numeroissa ovat silloin hurjia ja luonnollisesti ne eivät ole tällöin vertailukelpoisia. Ilmanpuhdistimen hankinnassa on syytä kiinnittää huomiota myös sen melutasoon, koska salongeissa on yleensä riittävästi desibelejä ilman lisämeteliä. 

Laitteen energiankulutus ja mahdolliset suodattimien vaihdot kannattaa myös huomioida, koska ne tulevat olemaan toistuvia kustannuksia.  Valintaa tehtäessä on syytä vertailla laitteiden eroja suodatusominaisuuksiltaan (hiukkaskoko), eli minkä kokoisia epäpuhtauksia laite ilmasta suodattaa.

Jos laite lupaa 99,99 % puhtaamman ilman, mutta suodattaa parhaimmillaankin vain 2 mikrometrin kokoisia hiukkasia, kannattaa harkita uudelleen. Esimerkiksi allergiaa ja astmaa sairastaville suositellaan ilmanpuhdistimia, jotka pystyvät puhdistamaan 0,3 mikrometrin pienhiukkasetkin. 

Uuden sukupolven ilmanpuhdistimet analysoivat ilmaa ja mukautuvat tehokkaasti liiketilan tarpeisiin. Wulff Naxorin toimittama  Aeramax Professional ilmanpuhdistin puhdistaa ilmaa 99.97 %. Se onkin käytössä jo useissa parturi-kampaamoliikkeissä mm. USA:ssa, Ranskassa ja Ruotsissa. 

Suomessakin on tehty jo testejä sekä mittauksia ja tulokset ovat olleet vakuuttavia. Testatuissa liikkeissä on keskiarvoisesti 86,45 % puhtaampi ilma ja henkilökunnalla on vähemmän väsymystä sekä mukavampi työympäristö. Ruotsissa mittaukset on tehty 0,3 mikronin hiukkasilla mm. seuraavissa liikkeissä: Salon Bon Bon, Hairstudio Unique, Frisörerna i Jungfrusund, Hårkonstnärerna ja Brännpunkt.

Kohdeilmanpoistaja

Kohdeilmanpoistaja on toinen vaihtoehto kohti parempaa sisäilmaa. Siinä missä ilmanpuhdistin puhdistaa ilmaa tasaista tahtia, kohdeilmanpoistajan etu on siinä, että kun tiedetään tasan tarkkaan mistä hajut ja kaasut tulevat, saadaan kohdeimuri siirrettyä tarvittavaan kohtaan ja tilanteeseen. Kohdeilmanpoistaja imee haitalliset aineet, kuten ammoniakin haihtumisesta aiheutuvat kaasut, suoraan ilmasta. Laitetta tarvitaan esimerkiksi permanenttiainetta, väriä tai vaalennuksia tehtäessä.

Suomalaista suunnittelua oleva HairFreshner – kohdeilmanpoistaja, kulkee pyörillä ja samassa laitteessa on vetokaappi sekä kohdeimuri. Vetokaapissa värit voi sekoittaa ilman, että hajuja pääsee ympäristöön. Sekä kaappi että kohdeimurin ”huuva” ovat läpinäkyvää materiaalia, mikä helpottaa työskentelyä. Laite on suunniteltu helpottamaan sekä asiakkaan että tekijän oloa ja turvaamaan terveellisemmät palvelut. 

Ilmanpuhdistimen tai kohdeilmanpoistajan osto saattaa kirpaista kukkaroa, mutta jokainen kemikaalien kanssa työskentelevä ymmärtää, että laite on pitkäkestoinen sijoitus omaan työhyvinvointiin ja terveyteen. On hyvä punnita, kummasta laitteesta olisi enemmän hyötyä omassa liikkeessä ja aloittaa siitä. 

Ilmanpuhdistin ja kohdeilmanpoistaja eivät mitenkään poissulje toinen toisiaan, vaan molemmilla on oma funktionsa liikkeessä. On tärkeä huomioitava seikka, että myös asiakkaat hyötyvät paremmasta ilmanlaadusta. Parturi-kampaajat käsittelevät hiuksia vahvoilla aineilla joka päivä ja altistuvat itse lukuisille eri kemikaaleille.

Kampaajan altistumismäärä on niin paljon suurempi kuin tavallisen kuluttajan, että suojautumiskeinojen pitäisi olla tärkeämmässä osassa. 

Työturvallisuuskeskus varoittaa värien, vaalennusten ja permanenttiaineiden lisäksi myös muotoilutuotteista ja aerosoleista. Muotoilutuotteet sisältävät usein alkoholia ja aerosoleista vapautuu hiukkasia ilmaan. Nämä aineet voivat aiheuttaa väsymystä ja päänsärkyä, vahvempien aineiden vaikutuksista puhumattakaan. 

Kampaamossa korkeat kemikaalipitoisuudet ovat lyhytaikaisia, eivätkä ylitä sallittuja raja-arvoja. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö näiden tilanteiden ja aineiden haittavaikutuksia kannattaisi minimoida. Kroonisen keuhkoputkentulehduksen riski on kampaajilla jopa kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna. Lähtökohtaisesti  jokaisella parturi-kampaajalla voisi olla raikkaammat ja terveemmät työolosuhteet. 

Lisätietoa Työturvallisuuskeskuksen julkaisemasta ”Työsuojelu hiusalalla”, löytyy pdf-muodossa netistä, hakusanalla: Työsuojelu hiusalalla.

Lisätietoa ilmanpuhdistimista löytyy www.wulffnaxor.fi 

Lisätietoa kohdeilmanpoistajasta löytyy www.hairfresher.fi 

Lähteet: 

Wulff Naxor, TUOTTEET: AeraMax Professional –ilmanpuhdistajat, http://www.wulffnaxor.fi/product/aeramax+professional+-ilmanpuhdistajat 

Testfakta http://www.testfakta.com/fi/test/ilmanpuhdistimien-suuri-puhallus-eli-miten-vaeltaet-huijauksen/ 

http://koti.ts.fi/asuminen/nain-valitset-ilmanpuhdistimen/

https://ttk.fi/files/5750/27105_Tyosuojelu_hiusalalla.pdf 

Table of Contents

Liity postituslistalle ja saat hyödyllistä tietoa.  

Liity nyt, niin saat suoraan sähköpostiisi ajankohtaista tietoa, uusimpia uutisia ja osallistut eri arvontoihin. 

Sisällysluettelo
Kerro kavereille:
Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin

Liity postituslistallemme ja pysyt mukana menossa

Kerro mitä mieltä olit artikkelista? Älä unohda valita “julkaise myös Facebookissa” laatikkoa, jotta tuttusikin näkevät artikkelin. 

Jaa

Share on facebook
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email