Esittely

Suomen Hiusyrittäjät ry on parturi-kampaamoalan yrittäjien toimialajärjestö. Meihin kuuluvat jäseninä parturi-kampaamoalan yrittäjät – aina työllistäjistä itsenäisiin ammatinharjoittajiin, sisältäen niin pieniä kuin suuriakin yrityksiä – eri puolilla maata toimivien paikallisten jäsenyhdistyksien kautta tai suorajäseninä.

—-

SUOMEN HIUSYRITTÄJÄT RY on parturi-kampaamoalan yrittäjien toimialajärjestö. Siihen kuuluvat jäseninä parturi-kampaamoalan yrittäjät – niin yrittäjät kuin ammatinharjoittajat, niin pienet kuin suuretkin yritykset – eri puolilla maata toimivien paikallisten jäsenyhdistyksien kautta tai suorajäseninä.

Järjestö on perustettu jo vuonna 1917 Suomen Kähertäjäliitto -nimisenä toimimaan parturi-kampaamoalan yrittäjien toimintaedellytysten turvaamiseksi ja alan toiminta- ja yrittämisympäristön kehittämiseksi sekä varmistamaan alan yrittäjien äänen kuuluminen jo erityisesti tuolloin ajankohtaisten elinkeinolainsäädännön ja työlainsäädännön säätämisen yhteydessä. Nykyään Suomen Hiusyrittäjien painostus- ja lobbauspolitiikka kohdistuu suoraan poliittisiin päätöksentekijöihin ja poliittisiin puolueisiin sekä työryhmä- ja komitea-asteelta hallitukseen ja eduskuntaan asti. Liitto toimii lausunnonantajana eri valtionhallinnon työryhmiin ja projekteihin päin. Suomen Hiusyrittäjät kertoo tätä kautta alan kannan eduskunnan säätäessä ja muuttaessa alaan vaikuttavaa lainsäädäntöä. Suomen Hiusyrittäjät ry toimii työnantajapuolen neuvottelijana alan työehtosopimusten solmimisessa ja työsuhderiitaisuuksien sovittelijana työntekijäjärjestön kanssa työpaikka- ja liittotasolla. Liitto toimii myös yhteistyössä kilpailu-, kuluttaja- sekä työsuojeluviranomaisten kanssa. Liitto on osallisena alan koulutuksen kehittämistyössä opetushallituksen ja opetusministeriön eri työryhmissä. Huipputasoista ammatillista ja liikkeenhoidollista koulutusta ja ajankohtaisseminaareja liitto järjestää jäsenilleen itse sekä yhteistyötahojen kanssa

SUOMEN HIUSYRITTÄJÄT RY on toimialajärjestönä jäsen Suomen Yrittäjissä. Tämä jäsenyys suo hyvät yhteistyö- ja vaikutusmahdollisuudet yhdessä ja erikseen muiden yrittäjäjärjestöjen kanssa. Jäsenyydet alan kansainvälisissä järjestöissä Organisation Mondiale Coiffure´ssa (OMC) ja Pohjoismaisessa liitossa ovat olleet kautta vuosien tärkeä tekijä liiton kehittämisessä alan kansainvälistyessä. Coiffure EU (CEU):n kautta liitto saa tietoa mm. Euroopan Unionin yrittäjä-, vero- ja koulutuspolitiikasta. Liitto osallistuu myös lukuisiin Coiffure EU (CEU):n alaa kartoittaviin kansainvälisiin tutkimuksiin. OMC:n jäsenenä liitto saa kaiken tietotaidon kilpailuja koskien ja Suomen Hiusyrittäjät on oikeutettu valitsemaan ja lähettämään Suomen edustajat virallisiin partureiden ja kampaajien MM-kilpailuihin sekä muihin kansainvälisen keskusliiton alaisuudessa järjestettäviin kilpailuihin. Jäsenyys näissä järjestöissä ja aktiivinen osallistuminen niiden toimintaan antaa myös Suomelle sanansijan ja vaikutusmahdollisuuden laajemmassa, kansainvälisessä yhteistyössä, joista mainittakoon esimerkiksi EU:n sosiaalidialogi.

Suomen Hiusyrittäjät pyrkii saamaan parturi-kampaamoalan yrittäjien mielipiteen näkyviin ja kuuluviin eri tiedotusvälineissä julkilausumin ja tiedottein. Tällä toiminnalla liitto pyrkii saamaan sekä päättäjien että erityisesti kuluttajien asenteet myönteisiksi “hiusasioita” ja alan yritystoimintaa kohtaan. Liiton sisäisessä tiedottamisessa jäsentiedotteilla, Hiusuutiset -jäsenlehdellä ja www.hiusyrittajat.fi -nettisivuillaon ollut ja tulee olemaan tärkeä tehtävä yhdessä liiton muun suoran jäseniin päin tapahtuvan tiedottamisen kanssa. Ulkoisesta tiedottamisesta liitto huolehtii suoraan tiedotusvälineisiin kohdistuvilla lehdistötiedotteilla,  kirjelmillä ja vastaavilla.

Kaiken mahdollisen alaan liittyvän neuvontapalvelun niin työsuhdeasioissa kuin muissakin liikkeen-hoidollisissa, verotuksellisissa ja ammatillisissa kysymyksissä liiton jäsenet saavat puhelimitse tai henkilökohtaisin käynnein liiton toimistosta joko liiton asiantuntevilta toimihenkilöiltä tai muilta, eri alojen asiantuntijoilta.

Markkinointiyhteistyötä liitto järjestää yhdistys- ja liittotasolla mainoskampanjoin ja PR-tapahtumin. Näkyvimpinä lienevät vuosittainen kansainvälinen Helsinki Hair and Beauty-tapahtuma ja SM-kilpailut.

Yksittäiselle jäsenelle Suomen Hiusyrittäjien jäsenyys antaa mahdollisuuden olla päättämässä ja vaikuttamassa paikallisyhdistyksien ja liiton kautta yleisessä alan edunvalvonnassa. Toimiminen aktiivisesti yhdistyksissä tuo virikkeitä ja mielenvirkistystä. Kulloistenkin yhteistyösopimusten mukaiset edut liiton yhteistyökumppanien kanssa antavat yrittäjälle suoranaista taloudellista hyötyä. Liiton jäsenmaksun päättää liittokokous vuosittain. Tämä jäsenmaksu on luonnollisesti verotuksessa vähennyskelpoinen erä. Varat jäsenyhdistysten toiminnan rahoittamiseksi saadaan osuutena liiton jäsenmaksusta.

Paikallistason yhdistystoiminnalla luodaan alueelliset kontaktit alueen viranomaisiin ja muihin sidosryhmiin ja organisaatioihin. Yhdistyksen tarkoituksena on luoda vankka ja hyvä yhteishenki alueen yrittäjien välille sekä rakentaa ja ylläpitää yhteyksiä myös alueen muihin yrittäjiin. Yhdistys toimii toisaalta jäseniensä edustajana liittoon päin ja toisaalta taas liiton hallintoelimien päätösten käytännön toteuttajana alueellaan. Yhdistyksen alueella syntyvien työsuhde-, työsuojelu- ja kuluttajaongelmien ratkaisuun pyritään yhdistyksen johdolla. Yhdistykset järjestävät alueellaan jatko- ja täydennyskurssitoimintaa sekä yhteistä virkistystoimintaa. Erilaisella sosiaalisella toiminnalla pidetään yllä ja parannetaan alan myönteistä imagoa kuluttajien keskuudessa, esim. erilaisten hoivalaitosten “kampaustalkoot” ja muut vastaavat julkiset PR-tempaukset. Tärkeä yhteistyötaho on nykyisin ammatillinen oppilaitos. Vaikuttaminen sen opetussuunnitelmiin sekä toimiminen työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelutyössä.

Hiusalan ammattilaisten oma järjestö tarvitsee mukaan juuri Sinua. Asiat eivät parane yksin miettimällä. Yhdessä voimme paljon enemmän.

VALTAKUNNALLISEN LIITON TEHTÄVIÄ MM.:
- Hiusalan edunvalvontajärjestönä toimiminen
- Hiusalan työmarkkina-asioiden hoitaminen
- Hiusalan katto-organisaationa toimiminen
- Yhteyksien hoitaminen valtiovaltaan ja viranomaisiin
- Yhteyksien hoitaminen kattojärjestöihin sekä muihin toimialajärjestöihin
- Kansainvälisten yhteyksien hoito
- Jatko- ja täydennyskoulutuksen  suunnittelu ja toteuttaminen
- SM-kilpailujen järjestäminen
- Jäsenyhdistysten jäsenten etujen valvominen
- Valtakunnallisten kampanjoiden ja tilaisuuksien järjestäminen
- Lausuntojen antaminen alan ammatillisissa ja yritystoimintaa koskevissa asioissa
- Kuluttajien asenteiden muokkaaminen tiedotustoiminnan avulla

PAIKALLISEN YHDISTYKSEN TEHTÄVIÄ MM.:
- Vankan yhteishengen luominen jäsenten keskuuteen
- Jatko- ja täydennyskurssien järjestäminen jäsenille ja jäsenliikkeiden työntekijöille
- Liiton hallintoelimien päätösten toteuttaminen
- Paikallisten työsuhde- ja muiden ongelmien ratkominen
- Yrittäjien yhteishengen luominen rakentamalla ja ylläpitämällä yhteyksiä muihin yrittäjäryhmiin
- Yhteyksien rakentaminen ja ylläpitäminen kunnallisiin elimiin
- Sosiaalinen toiminta kuluttajien myönteisten asenteiden ylläpitämiseksi
- Virkistys- ja kulttuuritoiminnan järjestäminen jäsenille, retket, vierailut, illanvietot jne.

Hiusalan arvostus ylös, hiusyrittäjien elämä helpommaksi!
Hinnat, verot, toimeentulo
Parturi- ja kampaajataidon säilyttäminen  ja parantaminen Suomessa.
Äitiyslomat, eläkkeet, harmaan talauden kitkeminen.
Näissä asioissa meillä on vielä paljon tehtävää – yhteisin voimin.

Ole ylpeä ammattilainen!
Kuka muu huolehtisi meistä, ellei olisi meidän omaa liittoa, Suomen Hiusyrittäjiä?
Hiusyrittäjät on meidän hiusammattilaisten oma juttu.
Jäsenenä pääset kehittämään itseäsi niin ammatillisesti kuin yritystoimintaosaamisessa
Koulutusta Suomen parhaalla asiantuntemuksella.
Kerromme myös ulospäin kaikille, miten ylpeitä olemme Sinun hyvästä työstäsi.

Jäsenenä parhaaseen sarjaan
Jäsentarra liikkeesi ovessa lisää asiakkaiden arvostusta.
Tähtäät korkealle ja olet luotettava ammattilainen.
Saat monia etuja:
- tärkeää tietoa jäsentiedotteissa ja kuudesti vuodessa Hiusuutiset -jäsenlehdessä, Pinnin hinnasta suuren alennuksen, liikkeen talouskursseja, puhelinneuvontaa, lakimiesapua, koulutusmatkoja, messualennuksia, juhlia, paikallisia tapahtumia

Liittyminen käy helposti!
Tutustus sivuun http://hiusyrittajat.fi/jaseneksi